maanantai 15. lokakuuta 2012

Kasvikokeiluja

Olen muutamana iltana väsännyt lisää viherkasveja taloon. Melkoisia kokeiluja tullut ja varsinaisia prototyyppejä.

Tässä lisää anopinkieliä, kokeilin tuollaista pienempää ilman keltaisia raitoja:

Aloin sitten soveltamaan anopinkieleen tarkoitettua ohjetta ja vääntämään muutamaa muuta kasvia. Yhdestä tuli kirjovehkan tapainen, siltä puuttuu vielä mullat ruukusta.

Myös peikonlehti on tehty soveltaen. Tämä saa vielä vähän väriä, ilmajuuret ja mullat ruukkuun. Tein myös lakatun version, mutta se kiiltää aivan liikaa. Sopiva olisi näiden kahden välimuoto, pitää jostain kehitellä vähän vähemmän kiiltävää lakkaa tuohon.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Viherkasveja

Kulutin yhden illan vääntämällä muutaman kasvin kartanoon. Viherkasveja on tulossa vielä suunnitteluasteella olevaan viherhuoneen tapaiseen reilusti, mutta kyllä niitä pitää muutama olla muissakin huoneissa. Tekee tilasta asutun näköistä kun siellä on kasveja arkipäiväisten esineiden lisäksi.

Anopinkieliä tuli väännettyä useampi samalla vaivalla. Maria Malmströmin ohjeella niitä on helppo tehdä. Yllättävän hyvän näköisiä tuli vaikka en täysin tyytyväinen lopputulokseen olekaan. Kaikki eivät varmaan jää tähän taloon vaan osa muuttaa sitten rintamamiestaloon kunhan saan sen.

Tässä toistaiseksi lähinnä varastona toimivassa makuuhuoneessa oleva. Ruukun alla oleva lipasto on ostettu Facebookin nukkekotikirppis -ryhmän kautta ja se tuskin jää tähän taloon vaan päätyy toiseen projektiin.

Leikkasin ja liimasin myös saniaisen muovikasvin osista. Kaikissa ruukuissa on pohjalla itse kovettuvaa massaa ja mullaksi liimattu kahvia. Saniainen on tällä hetkellä salissa vitriinin päällä, hakee vielä paikkaansa. Kuvassa näkyy myös salin verhoa ja verhotanko, joista en ole laittanutkaan tänne vissiin yhtään kuvaa vielä.

Tiimarin minikasveista valmistui nopeaan myös yksinkertainen kalla-asetelma maljakkoon salin pikkupöydälle.

Ja lopuksi vielä hieman laajempaa kuvaa salista.